maanantai 13. heinäkuuta 2009

Vapaapäivä

Vaikka vapaapäiväni alkoikin kauniilla auringonpaisteella, päätin kuitenkin ommella valmiiksi kaksi paitaa, joiden kuosit sain painettua viikonloppuna. Koetin samalla myös tuollaista hieman erilaista kaula-aukkoa. Tykkään! Pilvipaidan kangas on oikein lämpimänkeltaista trikoota Löytö-Palan kilolaareista ja tummanruskea resori Eurokankaasta. Painovärinä FolkArt Fabricin valkoinen, jolla jouduin kyllä painamaan jokaisen pilven kahteen kertaan.
Tuosta valkoisen ja mangonkeltaisen yhdistelmästä tulee taas niin oma lapsuus mieleen, että miulla on ollut pakko olla joku tuon värinen pussilakana tai jotain :)


Lintupaita on painettu unelman pehmeälle vaaleanturkoosille trikoolle. Tämä kangas on myös Löytö-Palan saalista. Linnuissa käytin myös Donnon värejä ja kahta sabluunaa, joilla kyllä taas painoin useammassa osassa alueita. Turkoosi resori on Myllymuksuilta.

VINKKIÄ VIELÄ:

Oulun Löytö-Palasta, Kansankadulta löytyy kilokankaista peruspuuvillana PINGU-kangasta ainakin vaaleansinisellä, vaaleanpunaisella ja harmaalla pohjalla. Lisäksi huomasin myös suloista vaaleanpunapohjaista HELLO KITTY puuvillakangasta. (Nämä eivät siis ole trikoita, mutta vinkkinä kuitenkin, mikäli joku on sattunut sellaisia etsiskelemään!!!)




1 kommentti:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.