sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Pienen pieni liivimekko


Tämä vauvan liivimekko on menossa ystävälleni. Toiveena oli väreinä murretun oranssi ja ruskea. Tästä oli tarkoitus tehdä kietaisummallinen, mutta jotenkin en saanut yleisilmettä toimimaan ja aloitin alusta. Laitoin henkseleihin suuret painonapit. Velour on tilattu Fabriinasta.
 
 
Minulta on aika ja varsinkin inspiraatio ollut jo pidemmän aikaa enemmän ja vähemmän hukassa. Ehkä tuohon inspiraation uupumiseen vaikuttaa eniten se, että poikien vaatekaapit tursuavat, eikä millekään ole oikein tarvis. Yritän tehdä ryhtiliikkeen mitä pikemmin. Mitä te olette tehneet silloin kun inspiraatio katoaa? Vinkkejä?
 
 
 
 
 
 
 






Liivimekon kaveriksi lähtee ruskeapohjainen apila-body. Laitoin valkoiset painonapit sekä haaroihin, että olalle. Apila kangas on ostettu Kestovaippakaupasta.


 
Minulta on pyydetty uusia ohjepostauksia kovasti sähköpostitse. Lupaan tehdä niitä, kunhan saan tässä vähän skarpattua itseäni :)

33 kommenttia:

  1. Aivan ihana setti <3
    Inspiraation hukkaan en valitettavasti osaa auttaa, kun itse olen ommellut vasta vajaan vuoden ja vielä riittää intoa uusiin ompeluihin. Toivottavasti ajan kanssa kipinä iskee uudelleen :)

    VastaaPoista
  2. Ihana mekko! Vaikea kuvitella,että sinulla on inspiraatio kateissa, koska olet ollut suurin innoittajani vajaa vuoden verran kestäneen harrastukseni aikana. Aloitin juuri oman bloginkin! Suuri kiitos siitä sinulle ja ihanille töillesi!

    VastaaPoista
  3. Todella ihana mekkonen. Kun inspiraatio on hukassa lueskelen blogeja ja/tai odottelen parempia aikoja. Niitä näköjään tulee kaikille.

    VastaaPoista
  4. Ich verfolge deinen Blog schon lange, leider kann ich kein Finnisch.
    Mir gefällt dein Blog und die genähten Sachen richtig gut und ich wollte gerne mal ein Lob und viele Grüße aus Deutschland da lassen.

    Liebe Grüße,
    Chrissi

    VastaaPoista
  5. Ihania vauvajuttuja! Minä en pysty tekemään mitään ilman inspiraatiota, joten jos inspis katoaa niin odottelen rauhassa uutta intoa ja saa kädetkin lepoa :) Aina se on palannut :)

    VastaaPoista
  6. Mistä olet ostanut noita valkoisia painonappeja? Ovatko prymiä? Tai jos eivät ole niin passaavatkohan prymin pihteihin?

    VastaaPoista
  7. Joo ei se taida auttaa muuta kuin vain odottaa.

    Kata, valkoiset painonapit ovat Prymmin, eli pihdeillä saa paikoilleen. Nämä ostin täyttöpakkauksena Royal-tuotteelta. (Tässä suora linkki tuotteeseen: http://www.royal-tuote.com/prym-valkoinen-rengasneppari-10mm-tyttpakkaus-p-952.html )

    VastaaPoista
  8. mä teen silloin jotain aivan muuta. mun inspiraatio loppui siihen kun poika ei halunnut enää mun tekemiä vaan kaupasta samanlaisia kuin muillakin.. :/ ja tytöille on tylsä tehdä.. :/

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana liivimekko! :D Mä oon tehnyt nuppupeittoja, sain inspiraation, kun eilen ommeltiin niitä ryhmänä! ;D Tai sitten voisit ommella joululahjoja? :)

    VastaaPoista
  10. kivat pienet vaateet :-)

    hmmm, se ompeluinspiraatio (eli en keksi mitä voisin ommella tässä tapauksessa)... jos se on kadoksissa en ota stressiä, neulon tai virkkaan sitten enemmän, aina joku mielenkiintoinen projekti löytyy

    sama "ongelma" poikien vaatekappin kanssa täällä, ei ole pakko tehdä jotain uutta koska kaapit ovat täynnä ja kaikki vaateet sopivat vielä monta viikkoa ja kuukautta, mutta jos joku kivaa kangas iskee silmään ompelen siltti joko minulle tai pojille tai joku vaatekappale lahjaksi

    VastaaPoista
  11. kivat vaatteet =) mulla on kans ollut inspiaartio nyt hukassa jo jonkin aikaa. Eiköhän se sieltä taas ajan kanssa ilmaannut. Mullakin syynä se, että tytön ja pojan kaapit tursuaa :D

    VastaaPoista
  12. Ihana retromekkonen!
    Mulla on ollut ihan samaa inspiksen katoamista, eniten se harmittaa sillon kun aikaa olisi mutta ei vaan saa mitään aloitetuksi...just nyt sellainen fiilis...korttejakaan en ole tehnyt vaikka syntymäpäiviä on useampiakin tässä kuussa...sitten täytyy vaan odotella - aina se inspis on jostain löytynyt!

    VastaaPoista
  13. Voi miten suloinen pienenpieni liivari! <3 :) Ja ihanat sävyt!

    Itse yleensä inspiraation hukattuani joudun vaan odottamaan. Ja ahdistumaan sen olemassa olemattomuudesta. Kunne joku päivä, kappas vaan, se palaakin! :) Nyt minulla on menossa kummallinen kausi, tekisi mieli leikellä kankaita,inspiraatio kukoistaa, mutta ompeleminen ei nappaa! Tai siihen ei jotenkin tule ryhdyttyä. Leikkelemään taas kutkuttaisi senkin edestä! Kummallista.

    VastaaPoista
  14. Oi miten söpöinen pupusetti! Minä yleensä tyhjennän aika usein lasten kaappeja (vaikka mahtuisivat vielä käyttämään), jos on tyhjät laatikkoot/hyllyt niin tule tarvetta ommella ja kyllä se insipis seuraa mukana;) Toimii minulla;)

    VastaaPoista
  15. Joo silloin kun ei huvita niin ryve siinä kunnolla, joo tällasta tää on ja sitten kun taas olet nousussa niin nautit siitä. Lepoja tarvitaan ja taukoja, aika tekee taukojen aikana omia taikojaan, opit uutta ja suuntaat eteenpäin. Kiitos mahtavasta pöököideasta, olen virkkaillut meidän pennuille myös pientä krokoa ym. Kiitos sinulle inspiraation jakamisesta!

    VastaaPoista
  16. Oi kun ihana! Minunkin pitäisi.. Ystävällä on myös pienen pieni tyttönen, jota pitäisi lahjoa, mutta on kyllä niin totaalisesti aika kortilla, kun on omienkin vaatevarasto vielä syystäyttöä vailla. Voi kun kerrankin saisi aikaiseksi jotain näin söpöistä ja ihanaa! :)

    VastaaPoista
  17. ihana liivimekko. Tuo pupu on niin söpö. Aina tarvitaan taukoja ja ainakin minusta on kivointa ommella silloin kun on oikeasti tarvetta vaatteelle tai jos jokin kangas inspiroi.

    VastaaPoista
  18. Ihana pikkumekko!

    Jos omille pojille on jo kaikkea, niin voisitkohan sitten tehdä jotain myytäväksi. ;)
    Siitähän saisi inspistä, kun tekisi vaikka tilaustöitä...

    (Mitenniiiiin tahtoisin omakseni RuttuNuttuja...) :D

    VastaaPoista
  19. Tosi kauniit värit tuossa mekossa! Itselläni toimii usein inspiksen puutteessa se, että "vaihtaa lajia". Jos on ommellut paljon, niin nappaa puikot tai koukun ja neuloo tai virkkaa vaihteeksi.

    VastaaPoista
  20. oh, ich bin verliebt, so herzallerliebst!
    Lg
    Josali

    VastaaPoista
  21. Tosi suloinen setti, huolisin milloin vaan :) Ihanat syysvärit! :)

    Itselläni on kanssa aika ajoin inspis hukassa, silloin on parasta viettää luovaa taukoa. Usein tuolloin leikkelen kankaita palasiksi vähän turhankin kanssa, ja kun intoa ei löydy kokoon kursimiseen, niin hyvä etteivät jää pieneksi ennen valmistumista :) Mie käytän silloin vapaa-aikaani kaikkeen pieneen käsillä suhrailuun, jotka ei ole niitä näkyvimpiä töitä, mutta piristävää vaihtelua :) :) Kyllä se inspis sieltä löytyy! :)

    VastaaPoista
  22. Ihana mekkonen! Juu, inspistä tarvii vaan joskus odotella, kärsivällisyyttä!;) Ja eikös syksy ole hyvä aika vaikkapa neuloa? Ompeletko muuten itsellesi enemmänkin tai isommille lapsille kun olen ymmärtänyt että sinulla isompiakin on? Olisi kiva nimittäin saada vinkkejä/ideoita myös isompien/aikuisten vaatteisiin, ja olen varma että sulla niitäkin on.. ;) Inspiroivaa syksyä!

    VastaaPoista
  23. Oh, it is so cute and beautiful!
    I would love to learn how to make the appliques the way you do them! They are implacable!
    Would you be so kind to picture-show us how to make a simple applique design?
    Please?
    Thank you,
    Iryna

    VastaaPoista
  24. Ihan huippusuloinen!
    Ompeluinspis kun katoaa, tartun puikkoihin tai koukkuun ja jos ei muuta niin puikottelen vaikka peruskaulahuivin. Kyllä se ompeluinspis sieltä pikkuhiljaa palailee... =)

    VastaaPoista
  25. Aivan ihana mekkonen :) Jos keksit miten inspiraatiosta saa kiinni kerrothan mullekkin! Se kun on ollut ihan hukassa jo pidempään. Onneksi voi kuitenkin käydä täällä ihastelemassa sinun ompeluksiasi..

    VastaaPoista
  26. You are really my hero. I love what you do, espesally your applkations.

    VastaaPoista
  27. ihanat ovat! millä kaavalla body on tehty (tai mistä löytyisi toimiva, simppeli bodyn kaava)?

    VastaaPoista
  28. Aivan ihania nämä sinun luomuksesi !!!

    Oletko tehnyt koskaan koruja? Minä olen niitä jonkin verrn tehnyt ja älyn mukavaa puuhaa sekin, ompelun ja neulomisen rinnalla. Olisi kiva nähdä millaisia koruja sinä saisit aikaiseksi! ;)

    Ja joskus joku täällä vinkannut että tekisit kirjan näistä valloittavista töistäsi...ja luonnollisesti ohjeet siihen olisi kiva. Niin.. missä kirja viipyy? :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.