sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Ohjetta pääntien huolitteluun


Minulta tiedustellaan aika ajoin vinkkejä tiettyihin ompeluun liittyviin juttuihin. Pääntien huolittelu on ollut yksi sellainen, joka on herättänyt usein kysymyksiä. Tässä tulee muutama esimerkki huolitteluista joita itse käytän. (Ohjeen kanttauksissa taittelen tällä kertaa resorin vain kolmeen kertaan, koska ohjeet nelinkertaiseen taitteluun löytyy aiemmasta postauksestani täältä.) 

Käytän tikkaukseen peitetikkikonetta, mutta teen sen vain kahdella neulalla, joten samat ohjeet käyvät myös niille jotka tikkaavat ompelukoneen kaksoinneulalla.

No niin aloitetaan!






Vaatteet on siis ommeltu kasaan ja on aika aloittaa päänteiden huolittelu.




 Minä ompelen kaula-aukkoon resorin aina renkaana (mikäli paidassa siis ei ole nappihalkiota tai muuta vastaavaa)
Eli kaikkien näiden neljän erilaisen pääntienhuolittelun ensimmäinen vaihe on: ompele resori renkaaksi. Resorin mitan otan aina venyttämällä resoria pääntien reunaa pitkin, koska resorit ja itse paitakankaat venyvät jokainen omalla tavallaan. 
Kuvassa saumurinommel oikealla on siis keskitaka ja nuppineula näyttää resorin keskiedun vasemmalla.


 
 Kohdistan paidan olkasaumat yhteen, jolloin neuloilla on helppo merkitä pääntien keskietu- ja keskitaka- kohta.



Näin. Sitten resori kiinni samoilla koordinaateilla. Eli saumurinsauma keskitaka -nuppineulan kohdalle ja keskiedut yhteen.



Koska ensimmäinen ohje on kaksinkertainen resorihuolittelu, taitan resorin nurjat puolet vastakkain ja neulaan sen sitten kiinni pääntiehen. Muita nuppineuloja ei tässä vaiheessa tarvita, ja nämäkin ovat paikoillaan vain sen ajan että päästään saumurilla alkuun.



(Tämän takia hehkutan aina saumurin vapaavarsi -ominaisuutta: Pääntie vain sujautetaan vapaavarren ympärille, kätevää.)




Venytetään kevyesti resoria ja pääntien kanssa saman suuruisiksi ja ommellaan kiinni. EDIT: ja venytetään tosiaan kevyesti myös paitakangasta tässä vaiheessa, ei pelkästään resoria.



Kun resori on saumuroitu kiinni, saumurin ketjutikin häntä pujotetaan ompeleen sisään.




Viimeistellään vielä tikkaamalla saumanvarat paitakappaleen puolelle peitetikkikoneella (tai ompelukoneen kaksoisneulalla).




Näin! 

✄-------------------------



Tätä seuraavaa kanttaustapaa käytän tällä hetkellä ehkä eniten. Siinä lopputikkaus tulee osittain resorin ja osittain kankaan puolelle. Alkuvalmistelut ovat samat kuin edellä.





Ympyräksi ommeltu resori saumuroidaan nyt yksinkertaisena pääntiehen oikeat puolet vastakkain.





Ketjutikin häntää ei tarvitse siistiä, koska se jää kanttauksen sisään piiloon.


Resori käännetään sisäpuolelle, saumurin ommel jää kanttauksen sisälle. Neulataan kiinni kanttauksen alta.




Vasen neula on langoitettu paidan värisellä langalla ja oikea resorin värisellä. Resori tikataan niin, että oikea neula kulkee resorin päällä ja vasen aivan sen vieressä paitakankaan puolella.




Ylimääräinen resori leikataan pienillä saksilla pois. Tässä pitää varoa ettei leikkaa tikkiä katki tai paitaan reikää.(Kuten kuvasta huomaa turkoosi neulalanka voisi olla hieman kireämmällä... Toisaalta näillä säädöillä kanttaus joustaa juuri oikein, joten en anna asian häiritä juuri nyt tämän enempää.)



Valmis! Tällä tavalla kanttaan nykyisin myös bodyjen alaosat. (Peitetikkikoneella voi tässä  ottaa käyttöön myös kolmannen naulan jos tykkää että kantin päällä menee kaksi ommelta.) Syy miksi toinen tikeistä tässä ylipäätään kulkee paitakankaan puolella on se, että kun resori kiinnitetään ensin saumurilla, saumurin ommel pakkaa näkymään nurjalla puolella kanttauksen alta. Paitakankaan puolella kulkeva tikki estää ompeleen näkymisen ja on näin minusta siistimpi.


✄-------------------------

No toinen tapa, jolla saumurinommel ei näy kanttauksen alta nurjalla, on tietysti se ettei käytetä saumuria. Kiinnitetään resori siis ompelukoneella.  



Renkaaksi ommeltu resori on jälleen yksinkertaisena oikea puoli paitakankaan oikeaa puolta vasten. Laitan neulan asentoon, jossa se kulkee aivan vasemmassa laidassa. Ommellaan paininjalan etäisyydeltä reunasta. Säädän suoran tikin mahdollisimman pitkäksi - tämä tulee olemaan vain ns. aputikki ja koska se ei jousta, voi sen vaikka tarvittaessa purkaa pois kokonaan myöhemmin.



Käännetään taas resori nurjalle, saumanvarat jää kanttauksen sisälle, ja neulataan tällä kertaa resorin päältä.


 
Tikataan niin, että molemmat neulat kulkevat resorin päällä.



Ja leikataan ylimääräiset varovasti nurjalta pois.


Ja näin ei näy ylimääräisiä tikkauksia nurjalla puolella.




✄-------------------------



Vielä yksi. 





 Resori renkaaksi ja kankaat oikeat puolet vastakkain saumurilla kiinni.



Neulataankin koko resori nurjalle puolelle saumanvaroineen. (tai noh jätän ihan aavistuksen näkymään oikealle puolelle resorin reunaa.)




Tikataan kiinni paininjalan etäisyydeltä.



Taas leikataan ylimääräiset varovaisesti pois.




Ja siinäpä se. Taas hieman erilailla toteutettu pääntie. 







(Tässä ne ovat silittämättöminä ja vielä muutoin huolittelemattomina.) Toivottavasti nyt ainakin aiheesta kyselleet saivat jotakin selkeyttä asiaan.   

52 kommenttia:

  1. Tuo viimeinen tapa onkin hauska, voisin itsekin kokeilla johonkin :)

    VastaaPoista
  2. Viimeisin tapa oli ihan uusi. Lähtee kyllä kokeiluun! Kiitos vinkeistä =)

    VastaaPoista
  3. Pari uutta tapaa tuossa oli joita voisin kokeilla - kiitos :D. Jotenkin sitä vaan on jumittunut siihen että tekee sen kaula-aukon aina samalla tavalla eli molemmat neulat resorin päältä kulkien.

    Mutta mistä saa noin ihanaa päärynäkangasta? Näyttää ihan meiltä :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Päärynäkangas taitaa olla Michas Stoffeckelta Saksasta. En tiedä saisiko tätä muualta...oiskohan Fabriinassa?

      Poista
  4. Tämähän olikin kattava ja selkeä esitys. Kiitos erityisesti tästä viimeisestä, en ole moista ennen kokeillutkaan, mutta nyt kyllä täytyy.

    VastaaPoista
  5. Itse pääasiassa käytän tuota keskimmäistä, jonkin verran myös tuota ekaa vaihtoehtoa. Tuota viimeistähän on pakko kokeilla johonkin t-paitaan. Näyttää niin kivalle. Kiitos ohjeesta! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos! Hienoa että suosittu blogisti käyttää osaamistaan meidän innostuneiden opastamiseen. Ehkä tämä aloittelijakin nyt uskaltaa yrittää!

    VastaaPoista
  7. Minäkään en ole tuota neljättä tapaa ikinä kokeillut, joten sitäpäs pitääkin päästä testaamaan.

    VastaaPoista
  8. Tuo viimeinen oli kyllä hyvä vinkki, muut olivatkin tuttuja. Hyvät kuvat ja selkeät ohjeet, kiitos niistä! :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos näistä selkeistä ohjeista! :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos! Itse ompelen pelkästään ompelukoneella, ja jäin miettimään tuota versiota jossa kiinnitit resorin suoralla ompeleella. Etkö siis venytä kiinnitysvaiheessa paitakangasta ollenkaan? Olen luullut että pitää venyttää, että pääntiehen jää joustoa, mutta voisiko siinä olla tosiaan jokin muukin systeemi? Kovasti tekisi mieli kyllä hankkia edes saumuri :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä resoria kiinnittäessä toki venyttää samalla paitakangastakin - ja ehdottomasti kannattaakin. Pitää käydä lisäämässä tämä huomio tekstiin, kiitos! Tuo ompelukoneen joustamattomalla suoralla ompeleella tehtävä kiinnitys on tosiaan vain aputikki, jonka voi sitten purkaa pois, mikäli se joustavan tikkauksen alla alkaa kiristellä. saumuri on kyllä ihana asia olemassa :)

      Poista
  11. Kiitos paljon näistä ohjeista! Teen itse tuon kolminkertaisen kanttauksen, mutta ompelen kaksoistikin aina resorin päälle. Joskus voisi kokeilla tosiaan tuollein, että toinen lanka resorin ja toinen kankaan päälle.

    VastaaPoista
  12. Kiitos selkeistä ohjeista..testaan kyllä näitä!!

    VastaaPoista
  13. Kiitokset täältäkin selkeistä ohjeista. Ihanaa, kun olet jaksanut kuvata ja kirjoittaa sellaiset!

    VastaaPoista
  14. Jee, ihan loistavia ohjeita hyvine kuvineen! Viimoinen ehdottomasti kokeiluun!!

    VastaaPoista
  15. Lämmin kiitos! Tallensin tämän heti suosikkeihini, sillä pääntien kanttaus on jatkuvana päänvaivanani...se kun ei tunnu koskaan onnistuvan. Mutta jospa nyt sitten jatkossa onnistuisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Toivottavasti! Minä suorastaan rakastan kanttauksien tekoa nykyisin :D

      Poista
  16. Minä käytän tätänykyä melkein pelkästään tuota viimeistä tapaa. Toimii myös vaikka laittaa resorin tilalle samaa trikoota kuin paidassa :) Hyvät ohjeet!

    VastaaPoista
  17. Thank you for showing this, love Your bog :)

    VastaaPoista
  18. Tämä postaus tuli "kuin tilauksesta"! Eilen juuri pähkäilin pääntien ompelua. Pitää lähteä investoimaan kaksoisneula.

    VastaaPoista
  19. Wau, kiitos! Toi vika vinkki oli ihan uus tapa, pitääpä testata.. =)

    VastaaPoista
  20. Voi mikä ohje, kiitos! Vielä en oo ainuttakaan tämmöistä ompelusta tehnyt, mutta tämä ohje menee taatusti talteen! :)

    VastaaPoista
  21. Oi kiitos paljon kovasti ohjeista! Olenkin tehnyt paljon kanttauksia sillä edellisellä ohjeellasi. Nyt tuli uusia vinkkejä :)

    VastaaPoista
  22. Viimeinen tapa voisikin olla kiva keveisiin kesävaatteisiin joihin ei halua leveitä reunakkeita. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  23. Kiitos kivoista ohjeista, tuo viimeisin tapa olikin mulle ihan uusi idea, pitääkin kokeilla joku kerta!

    VastaaPoista
  24. Kokeilin tuota viimeistä ja tuli aika hieno! Kiitos hyvästä vinkistä :-)

    VastaaPoista
  25. Kiitos hyvistä pääntien huolittelun ohjeista. Uskallaudun kysymään selvistä ohjeista huolimatta seuraavaa: malli 2 (turkoosi autokuosi), onko niiin, että ruskean langan neula kulkee resori + saumurin sauma + resori paksuisen setin päältä ja turkoosi trikoo + resori?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin :) Eli ruskea kulkee "koko setin päällä" ja turkoositikki tulee trikoon päällä ja nurjalla resorin päällä, niin että tikkauksella saadaan piiloon muutoin näkyviin vilkkuva saumurinommel. Hih, meniköhän tämä miun selitys nyt vielä sekavammaksi, mutta siis juuri noin menee niin kuin sanoit :D

      Poista
    2. Kiitos Annika vastauksesta.
      Poloinen ompelukoneeni oli ihan piipussa kun surruttelin. Pitänee kokeilla jotain muuta huolittelutapaa, josko olisi vanhukselle parempi.

      Poista
  26. Täällä aloitteleva ompelija. Kiitos hyvist'ä ja selkeistä ohjeista, tästä todellakin oli apua! :)

    VastaaPoista
  27. Спасибо! Очень хороший мастер-класс!

    VastaaPoista
  28. Kiitos hyvistä ohjeista! Hyvin löytyi googlella ohje näin vuosien jälkeenkin julkaisusta. Trikoota tulee ommeltua niin kovin vähän, joten joka kerta palautan ompelutaitoja alusta asti uudelleen :)

    VastaaPoista
  29. Tykkäsin ite eniten ekasta ja vikasta. Kiitos selkeistä ohjekuvista! Nyt vaan ompelemaan!
    -Anni / Needles and Roses-

    VastaaPoista
  30. Suunnattoman paljon kiitoksia! Ensimmäiset resorit kiinnnitetty onnistuneesti :) En ois luultavasti onnistunut näin hyvin ilman sua

    VastaaPoista
  31. Kiitos hyvästä ohjeesta.Oletko tehnyt huolittelua joustokuminauhalla,missä on se ura keskellä?Onko sinulla ohjetta siihen?Ajattelin,että tämä on helppo homma,mutta haitarille veti.Toinen puoli mustasta oli ruman kiiltävä,käytin sitten mattapuolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuija, en ole itse testannut koskaan tuota joustokuminauhaa.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.